Tutkimusmatkalla politiikkaan

Hitlerin syntymäpäivänä Perussuomalaisten kokouksessa

Olen ollut alkuvuoden aika perusnuori. Sellainen sosiaalisen mediaan elämänpiirinsä rajaava tapaus. Perussuomalainen nuorikin olin ehtinyt olemaan jo useamman kuukauden tapaamatta ketään muuta perussuomalaista nuorta. Timo Soini kirjoitti perussuomalaisten nuorten julkaisussa, Rahvaassa, että nuorten pitäisi olla Facebookin sijasta poliittisissa nuorisojärjestöissä. Onneksi kuitenkin olin Facebookissa, sillä huomasin siellä kutsun Lapin perussuomalaisten nuorten kokoukseen. 

Vähän jännitti millaisia ihmisiä perussuomalaiset ovat. Pidettiinhän kokous Hitlerin syntymäpäivänä 20.4. Olin ommellut päivää varten puvuntakkiini hihamerkkejä jo alkuviikosta. Ne tosin liittyivät aivan muuhun kuin perussuomalaisiin. Yllätyksekseni sain todeta, että Perussuomalaiset Nuoret eivät yleisen käsityksen vastaisesti olleet natseja ollenkaan. He olivat oikein mukavia ja lämminhenkisiä ihmisiä, jotka ottivat minut ystävällisesti mukaan kokoukseen.

Lapin perussuomalaisten nuorten piiri on itsekin nuori. Se on ollut olemassa vasta vuoden ajan. Paljon he ovat saaneet kuitenkin jo toimintaa aikaiseksi ja nousseet muiden poliittisten nuorisojärjestöjen joukkoon vakavasti otettavaksi tekijäksi. Vastikään Lapin Perussuomalaiset Nuoret ottivat muiden lappilaisten nuorisojärjestöjen kanssa kantaa ammatillisten opiskelupaikkojen säilyttämisen puolesta. On hienoa kuulla, etteivät järjestöt keskity vain toistensa mollaamiseen, vaan pyrkivät ajamaan yhdessä oikeasti merkittäviä alueellisia asioita.

Kokouksessa käsitellyt asiat olivat vahvasti aluepoliittisia. Lappilaisuus ja Lapin omat reunaehdot olivat oikeastaan kaikessa mukana. Se on hyvä. Politiikkahan on oikeastaan aina aluepolitiikkaa. Tai ainakin sen pitäisi olla. Etäisyyksien kasvaessa olosuhteet muuttuvat jo pelkästään ilmaston takia. Suomi on pitkä maa. Helsingistä Rovaniemelle on sama matka kuin Helsingistä Puolaan. Ei kasva samat vesimelonit ja omenat Inarissa, jotka kasvavat Helsingin lippalakkimiehillä. Samat ratkaisut eivät myöskään aina toimi koko maassa. Sama koskee Euroopan unionin päätöksiä, jotka eivät useinkaan sovellu aivan koko Euroopan alueelle.

Etäisyyksiä ajatellessa ei voi tosin välttyä pohtimasta nationalismin järjettömyyttä. Jos saman matkan päässä on useita eri valtioita, niin onko kansallisvaltiokeskeisessä politiikassa oikeasti kovinkaan paljon mieltä. EU-kriittisyys on yksi perussuomalaisia laajimmin yhdistäviä teemoja. En itsekään pidä kriittisyyttä yhtään huonona asian. Täytyykin olla kriittinen, jos haluaa kehittyä. Kritiikin tulisi kuitenkin olla mielellään rakentavaa ja perustua pitkälle kehitettyihin vaihtoehtoisiin malleihin. Pelkkä ”Me emme pidä EU:sta” –tyylinen argumentointi ei kanna kovinkaan pitkälle.

Olen viikon aikana onnistunut muutenkin aktivoitumaan poliittisesti. Vihreiltä nuorilta tuli loppuviikosta hyväksymiskirje. Käyn ehkä piankin jossain heidän järjestämässään tapahtumassa. Poliittinen harrastukseni oli hieman jäissä talven ajan, joskin on sanottava, että tapahtumiakaan ei ollut kovin paljon tarjolla.

Kävin alkuviikosta myös kokoomuksen piiritoimistolla kyselemässä jäsenyysasioita. Eivät osanneet sanoa oikein mitään, mutta lupasivat soittaa myöhemmin. Odotan kovasti kokoomuksen jäsenyyttä sillä olen tajunnut sen olevan helpoin tie pääministeriksi. Kunhan vain haastan Kataisen puoluejohtajana, niin se on siinä. Pääministeriys olisikin oikein hyvä juttu, sillä valmistun pian ja olisi hyvä löytää jotain töitä. Pääministerinä olisin mielestäni taitojani vastaavassa tehtävässä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Raimo Luukkanen
Topi Alansuo

Ööh Markus !
Lienetkö uusi palstalla! ?
Kiitos mielenkiinnosta, mutta meillä on jo pari antamasi specsit täytävää spedeä.
Muutan puolueen sisältäpäin myyrää.
Nykyään he vaikuttavat pikkuisen katkerilta nämä; hemmot, esat ja timot.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Nuorten kai kuuluukin seilata poliittisesti.
Missäs on Topin omat bloggaukset? Kirjoittaminen ei ole ihan helppoa ja tämä Markus osaa kirjoittaa.

Topi Alansuo

Ei ole sellaista asiaa kuin "kirjoittaminen" !
Jos on, osaan itselleni riittävän hyvin.
Kiitos kysymästä !
Topi ei ole Topi, eikä edes Ilpo.
Kommentointi riittää, kunnes torpataan.
Luitpahan tämänkin.
Typot johtuvat samsungin tabletista.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #8

En mä tarkoittanut kritisoida sun kommentteja vaan meinaan vaan että blogin tekeminen on aika vaativaa.

Topi Alansuo Vastaus kommenttiin #9

Mitä tuota rimaa turhan korkealla pitämään.
Sun kommentteja ei koskaan tarvi lukea kahdesti.
Osaat siis suomea aika suvereenisti.
Olis melkein kiva joskus olla samaa mieltä, mutta ehkä sitten seuraavassa elämässä - jota ei ole.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Ehkä kyllä, kyllä, kyllä-linja Suomen itsenäisyydelle kannattaisi paremmin.

Toimituksen poiminnat